Homojen suuteleminen oli liikaa – Facebook poisti kuvan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suurimman yhteisöpalvelun, Facebookin, tiukka linja seksiin ja välivaltaan on suurimmalle osalle käyttäjistä varmasti sopiva. Aika ajoin tulee kuitenkin eteen mielenkiintoisia tapauksia, jotka määrittelevät yhteisöpalvelun linjan.

Nyt Facebookin kerrotaan poistaneen sopimattomana valokuvan, jossa kaksi miestä suuteli toisiaan suulle. Yllättävä päätös antaa yhteisöpalvelusta kuvan homojen vastustajana, vaikka tilanteen pitäisi olla todellisuudessa päinvastainen. Kuva julkaistiin kaiken lisäksi homojen oikeuksia ajavalla sivulla, jossa on noin 25.000 jäsentä.

Ryhmä esittelee Facebook-sivullaan tavoitteitaan, joista yksi on homoliittojen ajaminen. Kuvaa käytettiin aluperin vastustamaan brittiläistä pubia, joka oli heittänyt ulos miespariskunnan suutelemisen takia. Nyt kun asiasta on syntynyt suusi kohu, on Facebook ilmoittanut, että kuva poistettiin palvelusta vahingossa, The Advocate uutisoi.