Homoseksuaali etsii miestä Maajussille morsian -ohjelmassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huippusuosittu Maajussille morsian -ohjelma alkaa kilpailijoiden perinteisellä esittelyjaksolla MTV3-kanavalla ensi sunnuntaina. Tulevan kauden maajussit esiteltiin mediassa viime viikolla, ja yksi heistä on aiheuttanut merkittävästi muita kisailijoita enemmän keskustelua verkossa.

Kyseinen maajussi on ohjelman ensimmäinen homoseksuaali, 26-vuotias maitotilallinen ja maanviljelijä Janne Pietikäinen. Laukkalan kylästä kotoisin oleva nuori mies kasvattaa 40 lypsylehmää sekä pelloilla nurmea ja viljaa. Hän harrastaa 90-luvun eurodancea ja karjanjalostusta.

Sunnuntaina nähtävässä esittelyjaksossa Janne kertoo, että hänellä ei ole minkäänlaista sisäänrakennettua homotutkaa, joten hän toivoo löytävänsä television realityohjelman avulla itselleen miehen. Tieto homoseksuaalin osallistumisesta on aiheuttanut verkossa poikkeuksellisen paljon kohua, ja kanavaa onkin syytetty jopa moraalittomuudesta ja ohjelman esitysaikaa vaadittu myöhäisemmäksi. Ohjelman varsinainen tuotantokausi esitetään televisiossa ensi syksystä alkaen.