Britanniassa ihmetellään suomalaisten harrastusta: ”Ei heikkosydämisille”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomi on ollut viime päivinä runsaasti esillä maailman medioissa eduskuntavaalien sunnuntaisen tuloksen ansiosta. Nyt kuitenkin myös täkäläinen eksotiikka on noteerattu laajasti esimerkiksi suositussa brittiläisessä Daily Mail -lehdessä. Sen artikkelissa äimistellään suomalaista kevättä ja lappalaisten erikoista harrastusta.

Lehti nimittäin kirjoittaa kuinka kevät tarkoittaa monille suomalaisille runsasta lunta ja porojen vetämiä hiihtäjiä. Toimittaja Matt Blake on matkustanut Inariin, jossa kisattaan näihin aikoihin porohiihdon mestaruudesta. Katso artikkeli kuvineen tästä. Samaan aikaan Britanniassa nautitaan keväisestä lämpöaallosta bikineissä.

Artikkelissaan toimittaja Blake kirjoittaa kuinka porojen perässä roikkuvat hiihtäjät erottaa kylmästä ja kovasta lumesta 60 kilometrin tuntinopeudessa ainoastaan sukset. Samalla hän toteaa, että kyseessä ei ole heikkosydämisten ihmisten laji, sillä loukkaantumiset ovat yleisiä. Artikkelissa muistetaan toki mainita myös Suomen kesästä ja yöttömästä yöstä.