YLE Uutisten moka: Kansanedustajista tuli somalimerirosvoja

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yleisradio televisiouutisissa nähtiin tänään hulvaton moka, kun tuoreiden kansandustajien kuvia käytettiin vahingossa kuvituksena kerrottaessa miinalaiva Pohjanmaan vapauttamista somalimerirosvoista.

– Miinalaiva Pohjanmaan pari viikkoa sitten vangitsemat somalimerirosvot on vapautettu. Heidät vapautettiin Somalian rannikolla varhain tänä aamuna. EU:n Atalanta-operaation tiedottaja perusteli vapauttamista inhimillisillä syillä, uutistenlukija Hanna Visala kertoi.

Samaan aikaan kuvissa nähtiin kuitenkin vahingossa kuinka kansanedustajat tervehtivät toisiaan eduskunnan käytävillä. Mukana oli muiden muassa eduskuntaan noussut Jaana Pelkonen. Katso uutislähetys tästä.

Kuva: YLE uutiset