Realitykaunotar Jwoww puukotti poikaystäväänsä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kohutun Jersey Shore -realitysarjan naistähti Jwoww, eli Jenni Farley, on ollut talven aikana ongelmissa alastonkuviensa takia. Hänen entinen poikaystävänsä Thomas Lippolis uhkaa nimittäin vuotaa julkisuuteen hallussaan olevat kuvat. Oikeus on kuitenkin määrännyt kuvat tilapäiseen levityskieltoon.

Nyt Lippolis väittää Star-lehden haastattelussa, että Jwoww olis puukottanut häntä käteen pienellä pihviveitsellä viime vuoden maaliskuussa. Väitteen mukaan puukotus tapahtui, kun pariskunta ajautui rajuun riitaan miehen keskusteltua toisen naisen kanssa yökerhossa. Lippolis joutui menemään sairaalaan paikattavaksi, ja hänelle ommeltiin peräti 37 tikkiä.

Jwoww sai syyskuussa Playboy-lehdeltä 400.000 dollarin tarjouksen alastonkuvissa poseeraamisesta. Hän joutui kuitenkin perumaan suunnitelmansa, sillä realityohjelman sopimus ei antanut mahdollisuutta nakukuviin. Jersey Shore -sarjan huhutaan parhaillaan loppuvan seuraavan tuotantokauden jälkeen, joten viimeistään silloin Jwoww pääsisi poseeraamaan miestenlehdessä. Realitysarjan viimeisellä kaudella ryhmää seurataan Italiassa ja Jerseyssä.