Raju tutkimustulos: Auton ratissa YHDEKSÄN kertaa enemmän pöpöjä kuin wc-pöntössä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Urbaani legenda on kertonut jo pitkään, että esimerkiksi keittiön leikkuulaudassa on enemmän bakteereja kuin wc-istuimen renkaassa. Tällä kertaa tuohon väitteeseen ei kuitenkaan saada vahvistusta tutkimustuloksista, mutta hieman vastaavaan kyllä.

Tuoreen tutkimuksen mukaan auton ratissa on nimittäin yhdeksän kerraa enemmän enemmän pöpöjä kuin yleisen käymälän wc-istuimessa. Se kannattaa pitää mielessä kun seuraavan kerran suunnittelet ruoka-annoksen hakemista pikaruokalan autokaistalta. Aikaisemmat tutkimukset ovat vahvistaneet, että myös esimerkiksi kännykän näppäimistössä on niin ikään enemmän pöpöjä kuin vessassa.

Lontoolaisen Queen Maryn yliopiston brittitutkijat löysivät yleisestä vessasta 80 eri bakteeria, kun auton ratista niitä löytyi peräti 700. Auton takakontista löytyi noin tuhat erilaista pöpöä. Samalla selvisi, että 42 prosenttia autoilijoista syö usein ajaessaan. Vain kolmannes autoilijoista pesi autonsa sisätilat kunnolla kerran vuodessa. Kymmenen prosenttia vasraajista kertoi etteivät he ole koskaan pyyhkineet tai imuroineet autonsa sisätiloja.