Pääsiäisen järkyttävin perhekuva: ”Kuin suoraan painajaisista” – katso

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisissa perheissä on muodostunut perinteeksi, että perheen lapset poseeraavat jouluaattona kylään saapuvan Joulupukin sylissä istuen. Sen sijaan pääsiäisestä ei ole muodostunut aivan yhtä vankkaa perinnettä tuolla saralla, sillä suomalaiskodeissa ei esimerkiksi nähdä pääsiäispupua vierailulla.

Maailmalla pääsiäispupu kuitenkin saapuu joskus kyläilemään, ja nyt verkossa julkaistun perhekuvan perusteella se ei ole aina parasta mahdollista katsottavaa. Kaiken lisäksi kuvan alalaidassa nähdään pilkottamassa pääsiäispupun ”edellisen asiakkaan” jalka. Katso kuva tästä.

Samaiselta noloihin perhekuviin keskittyneeltä verkkosivustolta löytyy myös muutama muu hieman vastaavankaltainen keskimääräistä rajumpi pääsiäisen perhepotretti. Niissä nähdään varsin karmaisevia pupu-asuja, epäonnistuneita asuja, pelottavia ilmeitä ja potentiaalinen polttariasu.

Uusimmat