Autovarkaat mokasivat – iskivät poliisin erikoisjoukkojen pakettiautoon

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmalta kantautuu tasaisin väliajoin uutisia rikollisista, joiden olisi kannattanut käydä koulut loppuun ennen ammatinvalintaansa. Usein rikolliset syyllistyvät noloihin virheisiin, joiden avulla heidät on helppo saada kiinni. Tuoreimmassa tapauksessa varkailla oli matkassa myös silkkaa epäonnea.

Kaksi manchesterilaista teini-ikäistä autovarasta kiinnitti huomiota tien sivussa olleeseen pakettiautoon. He päättivät varastaa sen ja hiippailivat auton luokse. Ovelle päästyään toinen autovarkaista nykäisi oven auki, mutta koki seuraavassa sekunnissa elämänsä järkytyksen. Auto ei nimittäin ollutkaan tyhjä, vaan sisällä oli joukko erikoiskoulutettuja ja raskaasti aseistettuja SAS-poliiseja suorittamassa valvontatehtävää.

– Poliisit eivät halunneet pilata tehtäväänsä ja he olivat aivan hiljaa ja toivoivat, että autovarkaat olisivat menneet ohi. He päättivät kuitenkin antaa pojille kunnon läksytyksen mikäli he tulisivat pakettiauton luo. Niin lopulta tapahtuikin. Pojilla ei ollut aavistustakaan kenen kanssa olivat tekemisissä, lähde kertoi The Sun -lehdelle.