WikiLeaks paljasti presidentti Tarja Halosen kännykkänumeron

Viihdeuutiset · Stara.fi

Diplomaattisia salaisuuksia jo pitkään julkisuuteen tuonut WikiLeaks-verkkopalvelu on julkaissut jonkin verran myös Suomeen ja suomalaisiin liittyvää materiaalia. Mukaan on mahtunut myös varsin arkisia salaisuuksia, kuten muiden muassa korkea-arvoisten poliitikkojen puhelinnumeroita.

Ilta-Sanomat kertoo, että WikiLeaks julkaisi myös Suomen presidentti Tarja Halosen puhelinnumeron, ja että paljastuksen johdosta presidentin numero jouduttiin vaihtamaan. Halosen lehdistöpäällikkö Eila Nevalainen kertoi lehdelle, että yhtään pilasoittoa numeroon ei hänen tietojensa mukaan ehditty paljastuksen jälkeen soittaa.

WikiLeaks on julkaissut Halosen lisäksi myös monien muiden valtiopäämiesten yksityisiä puhelinnumeroita. Hän ei ollut myöskään ainoa suomalainen, sillä tiedostoissa oli mukana myös Erkki Tuomiojan ja Matti Vanhasen numerot.