Mies putosi Grand Canyoniin – ihmepelastuminen

Ohhoh! · Stara.fi

Yhdysvalloissa sijaitseva valtava luonnonmuodostelma Grand Canyon kuuluu maailman seitsemään ihmeeseen, ja nyt eräs mieshenkilö tutkiskeli sitä epähuomiossa hieman liiankin läheltä. Hän ajoi nimittäin autolla jyrkänteeltä kanjoniin.

21-vuotiaalla nuorella miehellä oli kuitenkin uskomaton onni matkassa, sillä hänen autonsa tarttui puuhun noin 60 metrin pudotuksen jälkeen. Eräs toinen luonnonpuiston kävijä huomasi puussa roikkuvan auton ja teki siitä ilmoituksen poliisille. Kuljettaja selvisi kuin ihmeen kaupalla vaarallisesta onnettomuudesta hengissä, mutta loukkaantuneena.

Mies kertoi myöhemmin poliisille onnistuneensa kampeamaan itsensä ulos autosta pienelle kallionkielekkeelle, sillä vain kolmen metrin päässä olisi ollut uusi jyrkkä ja merkittävästi korkeampi pudotus.

Maanantaina sattuneesta onnettomuudesta kertoi Telegraph-lehdelle luonnonpuiston tiedottaja Maureen Oltrogge. Tällä kertaa kyseessä ei ilmeisesti ollut itsemurhayritys, mutta Grand Canyon on Yhdysvaltojen toiseksi suosituin luonnonpuisto sellaisiin puuhiin. Vuosina 2003 – 2009 siellä tehtiin 10 itsemurhaa ja 11 itsemurhayritystä.

Uusimmat