Typeryyden huippu: Huumediileri narautti itse itsensä tällä valokuvalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Rikolliset eivät tunnetusti lukeudu kansakunnan älykkäimpään kansanosaan, mutta tasaisin väliajoin heidänkin toilailujaan saadaan ihmetellä mediassa. Tällä kertaa eräs vähemmän fiksumpi huumekauppias on jäänyt kiinni perin nolosta syystä.

Brittiläinen mies joutui poliisin mielenkiinnon kohteeksi, ja hänen kotiinsa tehtiin kotietsintä. Samalla mieheltä löytyi valokuva, jossa hän pitelee hymyillen kolmea suurta säkillistä marijuanaa. Kuvan perusteella hänet voitiin saumattomasti yhdistää asunnosta löytyneeseen suureen määrään huumausaineita.

Mies tuomittiin löydösten ja kuvan perusteella kuudeksi vuodeksi vankeuteen. Myös hänen isänsä tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan, mutta vaimo selvisi vuoden ehdollisella tuomiolla. Kaltereiden takana mies ehtii pohtia kuinka raskauttavissa kuvissa jatkossa kannattaa poseerata.