Mike Tysonilla Angry Birds -tatuointi hauiksessa – katso kuva

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmankuulu nyrkkeilytähti Mike Tyson on ollut viime päivinä otsikoissa, kun hänen kuuluisa tatuointinsa kopioitiin Kauhea kankkunen -elokuvan toiseen osaan. Nyt tatuoinnin tekijä haluaa estää elokuvan julkaisemisen, koska hänellä on mielestään yksinoikeus teokseensa.

Samaan aikaan Mike Tyson nähdään poseeraamassa ilman kasvotatuointiaan, mutta toinen mielenkiintoinen tatuointi kädessään. Hänen vasemmassa hauiksessaan on nimittäin valokuvassa I Love Angry Birds -tatuointi. Kuva on sen virallisten tunnistetietojen mukaan aito ja täysin muokkaamaton.

Totuus on kuitenkin toinen, sillä kyseessä on malliesimerkki hakkereiden murtamasta Nikon-kameroiden kuvasuojauksesta. Kamerat lisäävät kuviin tunnistetiedon, joista voidaan normaalisti huomata jos kuvaa on jälkeenpäin käsitelty. Nyt sekä Canonin että Nikonin kameroiden suojaukset on murrettu, joten aidon kuvan tiedot saadaan myös muokattuihin kuviin. Verkossa julkaistiin eilen lukuisia esimerkkejä muokatuista parodiakuvista.