Poliisien karvas moka – huumeet vietiin nenän alta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Britannian poliisi on joutunut noloon tilanteeseen erään huumejutun yhteydessä. Walesissa viranomaiset saivat vihiä, että eräs entinen yökerho oli muutettu kannabiskasvattamoksi, ja paikalta löytyikin tarkastuksessa peräti tuhat kannabiskasvia. Tämän jälkeen paikalle asetettiin poliisivartio, että arvokas saalis pysyisi tallessa.

Poliisit järjestivät partion kuitenkin ainoastaan yökerhon etuovelle, joten muut sisäänkäynnit jäivät kokonaan vartioimatta. Se osoittautui pian noloksi virhearvioksi, sillä huumeiden kasvattavat huomasivat virheen. He ajoivat takaovelle pakettiautollaan ja ottivat yökerhosta mukaansa täyden autolastillisen huumekasveja, Daily MirrorTelegraph uutisoi.

Huumemiehet onnistuivat varastamaan kasvit panemalla ne roskasäkkeihin ja kuljettamalla takaoven kautta pakettiautoon. Naapurissa asunut silminnäkijä huomasi tilanteen ja soitti asiasta poliisille, mutta etuovella päivystäneet poliisit eivät ehtineet ajoissa takaovelle. Lehden mukaan poliisivoimissa on nyt muutamia ”erittäin punaisia kasvoja”, sillä vain hetkeä aiemmin poliisivoimat olivat retostelleet massiivisella huumelöydöllään.