Aviomies ei tyydyttänyt seksihaluja – vaimo vaatii miljoonakorvauksia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme äskettäin kuinka taiwanilaisen pariskunnan aviomies joutui juoksemaan poliisiasemalle hakemaan apua, kun hänen vaimonsa vaati liikaa seksiä. Nyt julkisuuteen on tullut toinenkin tapaus, jossa mies ei ole kyennyt tyydyttämään vaimonsa seksihaluja.

Tällä kertaa tapaus tulee Arabiemiraateista, jossa eräs aviopari oli ollut naimisissa vain 15 kuukauden ajan. Avioliitosta huolimatta mies ei ollut kyennyt täyttämään aviollisia velvollisuuksiaan makuuhuoneessa. Vaimo vaatii nyt ex-mieheltään oikeudessa yhdeksän miljoonan euron korvauksia, koska pariskunta ei harrastanut neljään kuukauteen seksiä – ainakaan keskenään, Gulf News uutisoi.

Lopulta nainen sai miehensä petipuuhiin, ja silloin meno oli naisen mukaan epäinhimillistä ja asiatonta. Siitä syystä avioliitto päättyi lopulta eroon. Nainen kertoi oikeudessa yrittäneensä olla arabitapojen mukaisesti hiljaa asiasta. Mieli kuitenkin muuttui kun mies esimerkiksi takavarikoi vaimonsa passin ja riisui hänet avioliiton myötä saaduista koruista. Ex-vaimo haluaa nyt ex-mieheltään miljoonien korvaukset kärsimyksistään.

LUKIJAKILPAILU: Arvomme Staran Facebook-sivun tykkääjien kesken Tallink Siljan luksusristeilyn Tukholmaan kahdelle hengelle deluxe-hytissä. Risteilyn arvo on noin 600 euroa. Voit halutessasi tägätä alle kaverisi, jonka kanssa haluaisit lähteä risteilylle. Kerro kilpailusta myös kaverillesi tai tägää hänet kilpailusivulle. Voittaja arvotaan 8.11.2017. Facebook ei ole kilpailun järjestäjä.

Uusimmat