Cameron Diaz iski silmänsä ex-teinitähteen: ”Hän on pieni hottis”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Cameron Diaz oli kesän aikana otsikoissa erityisesti Playboy-lehdelle antamansa harvinaisen avoimen haastattelun merkeissä. Cameron tunnetaan myös siitä, että hän välttelee yksityiselämäänsä tehokkaasti julkisuudelta.

Nyt leffakaunotar kehuu Maxim-lehden kesäkuun numeron haastattelussaan vuolaasti kollegaansa Mila Kunisia, joka nähtiin taannoin valkokankaalla rohkeassa lesboroolissa elokuvassa The Black Swan. Cameron nimittäin toteaa, että Mila Kunis on pieni hottis. Lisäksi hän paljastaa pitävänsä avioliittoa vanhanaikaisena instituutiona.

Taannoin Cameron Diaz oli Jimmy Kimmelin keskusteluohjelman vieraana. Cameron ja Jimmy päättivät yhdessä, etteivät he siksi käy enää läpi normaaleja kysymyksiä, vaan keskittyvät hieman poikkeaviin asioihin. Cameronilta kysyttiin muiden muassa pitääkö hän aikuisviihteestä.

– Ai pornoelokuvista? Minä rakastan pornoa! Rakastan katsoa sitä hotelleissa. Pidän siitä kuinka hienovaraisia ne ovat. Ne kertovat aina pienellä präntättynä, että kaikki sellaiset ostokset laskutetaan kuten muutkin, ja eikä elokuvien nimiä käytetä, Cameron Diaz hehkutti Jimmy Kimmelile.