Michael Moore Osamasta: ”Hallitus salailee totuutta”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Presidentti Bushia ja Yhdysvaltojen hallitusta vahvasti kritisoineesta Fahrenheit 9/11 -dokumenttielokuvastaan kansainvälisesti tunnetuksi tullut ohjaaja Michael Moore on ottanut kantaa parhaillaan vellovaan keskusteluun Osama Bin Ladenin väitetystä kuolemasta.

Moore toteaa lukuisissa Twitter-viesteissään, että hän uskoo Osaman kuolinväitteiden olevan salaliitto. Hän on julkaissut mikroblogissa yli neljäkymmentä aiheeseen liittyvää viestiä.

– Miksi salailette totuutta? Me teloitimme hänet. Luulen, että suurin osa kansasta antaa siitä hyvästä aplodit, mutta minä pidän oikeudenkäynneistä. Kutsukaa minua amerikkalaiseksi. En vastusta hänen pudottamista mereen enkä minäkään halua monumenttia massamurhalle. En vain halua mukaan mitään hevonpaskaa siitä, että jotain olisi tehty muslimiperinteiden mukaan, Moore kirjoitti.

– Toistan vielä, että aina kun olen ollut Detroitissa muslimiystäväni hautajaisissa, olemme hypänneet helikopteriin ja pudottaneet ruumiin Erie-järveen, kohuohjaaja jatkoi.

– Osama oli yhtä muslimi kuin Timothy McVeigh oli katolinen. Kukaan ei kuitenkaan kirjoittanut kohuotsikoita, että ”Katolilainen räjäytti kerrostalon Oklahomassa”. Osaman omaisuus oli 30 miljoonaa dollaria. Miksi kukaan ei koskaan kirjoittanut otsikoita, että ”Monimiljonääri murhasi kolmetuhatta ihmistä”? Sellainen ei olisi ollut sopivaa. Yksinkertaisesti oli parasta esittää Osama vain muslimina.