Uskomaton rikos: Autovarkaat keikkasivat 36 poliisiautoa!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vanha sanonta kertoo, että poliisipartioista vain toinen osaa lukea ja toinen kirjoittaa. Parin viime päivän uutisten perusteella sanonta voisi jopa pitää paikkansa. Kerroimme pari päivää sitten kuinka poliisit löysivät valtavan huumeviljelmän yökerhosta, ja järjestivät etuovelle vartioinnin. Samaan aikaan huumemiehet hakivat kasvinsa takaovesta.

Nyt poliisin valvonta on pettänyt kirjaimellisesti omalla kotipihalla Georgian Atlantassa, sillä autovarkaat iskivät yhden yön aikana peräti 36 poliisiautoon. Ennennäkemättömän härskissä rikoksessa tekijät olivat päässeet rauhassa häärimään poliisiautoja täynnä olevalla aidatulla parkkipaikalla. Automurrot huomattiin vasta seuraavana aamuna.

Autoille aiheutetut aiheelliset vahingot nousevat vähintään 10.000 dollariin. Lisäksi autoista varastettiin autoradioita, poliisiradioita, taskulamppuja ja navigaattoreita. Mukaan lähti myös poliisin univormun takki, kannettava tietokone ja kamera. Aseita ei kuitenkaan viranomaisten mukaan säilytetty autoissa. Parkkialueella ei ollut lainkaan kameravalvontaa, koska siihen ei ole aikanaan budjetoitu varoja.