Kelly Brook raotti bikinejään herutuskuvassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Englantilainen mallikaunotar Kelly Brook on noussut parissa vuodessa tuntemattomuudesta kansainväliseksi tähdeksi. Talent-tuomaristossa nähty kaunotar on voittanut äänestykset maailman kauneimmasta julkkisvartalosta ja maailman kauneimmista sääristä.

Thom Evansille raskaana oleva Kelly ehti ennen vatsansa pyöristymistä poseerata useissa kuvauksissa, joista nyt nähdään yhdet seksikkäimmistä. Esquire-lehden kannessa Kelly taisi vilauttaa liikaa raottaessaan bikiniensä yläosaa. Todennäköisesti kuvankäsittelijällä oli töitä ennen kuin kuvasta saatiin julkaisukelpoinen. Lehden muut kuvat löytyvät tästä.

31-vuotias englantilainen Kelly Brook on toiminut julkkisurallaan näyttelemisen ja mallintöiden lisäksi myös uimapukujen suunnittelijana. Vuonna 2006 hän julkisti myös oman uimapuku- ja vaatemalliston. Samana vuonna Kelly Brook sijoittui maailman seksikkäimpien julkkisnaisten listalla viidenneksi. Vuonna 2009 hän sijoittui viiden parhaan joukkoon FHM-lehden maailman seksikkäimmän naisen äänestyksessä ja kolme vuotta sitten ykköseksi The Sun -lehden äänestyksessä, jossa rankattiin julkkismaailman parhaita sääriä.

Kelly Brook