Perheenäiti haukkui hittibändin – bändi vastasi kirjeellä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu rockyhtye Green Day esiintui taannoin Helsingissä osana 21st Century Breakdown -kiertuettaan. Nyt julkisuuteen on tullut 15 vuoden takainen kirje, jossa yhtyeen keulahahmo vastasi itse perheenäidin yhtyeelle lähettämään valituskirjeeseen.

Viesti lähetettiin bändille sen kulta-aikaan vuoden 1996 lopulla. Normaalisti bändit eivät vastaa kirjeisiin henkilökohtaisesti, mutta tässä tapauksessa Billie Joe Armstrong teki kuitenkin poikkeuksen.

Green Day esiintyi myös Broadway-musikaalissaan, joka kohtasi kuitenkin ongelmia. Bändin keulahahmo Billie Joe Armstrong jättäytyi pois musikaalista tammikuussa, ja esitysten lipunmyynti romahti saman tien. Tilanne ei korjaantunut, joten esitys päätettiin lopettaa. Show esitettiin yli 400 kertaa, mikä on hyvä saavutus mille tahansa musikaalille. Esitys voitti Tony- ja Grammy-palkinnot.

Green Day perustettiin jo vuonna 1987. Bändi on kulkenut pitkän tien kulttisuosikista yhdeksi tämän päivän tärkeimmistä rock-yhtyeistä. 90-luvulla Green Day nosti punkrockia suuremman yleisön tietoisuuteen muiden muassa The Offspringin ja Randicin kanssa.

Vuonna 1994 julkaistun Dookie-levyn hitit Basket Case, When I Come Around ja Welcome To Paradise löivät Green Dayn läpi maailmanlaajuisesti ja uuden sukupolven punkkarit alkoivat värjätä tukkaansa milloin vihreäksi, milloin siniseksi Billie Joe Armstrongin innoittamina.

2000-luvun puolella erityisesti American Idiot nousi valtaisaksi menestykseksi yli 14 miljoonan levymyynnillään. 21st Century Breakdown -albumi nousi aikanaan listakärkeen ympäri maailmaa muiden muassa Know Your Enemyja 21 Guns -hittien siivittämänä. Albumi voitti Grammy-palkinnon Best Rock Album -kategoriassa.

Uusimmat