Timo Jutila syynä? Nilkkatulehdukset yleistyivät räjähdysmäisesti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maanantaisen kansanjuhlan jälkipyykin peseminen jatkuu edelleen kiivaana, kun lavalta poissa olleen Timo Jutilan selitykset on kyseenalaistettu monin tavoin. Eilen useat mediat julkaisivat kuvamateriaalia, joiden perusteella Jutila oli vielä paikalla ja kävelykunnossa Leijonien juhliessa tapahtuman lavalla.

Kahden maailmanmestaruuden jääkiekkolegenda kertoi aiemmin itse jääneensä pois esiintymislavalta, koska hänen nilkkansa oli tulehtunut. Piti väite paikkansa tai ei, on nilkkatulehduksesta tullut kertaheitolla suomalaisten suosikkisairaus.

Nilkkatulehdusten raju yleistyminen näkyy erityisesti sosiaalisessa mediassa, jossa merkittävä osa sairauslomalla olevista ilmoittaa kärsivänsä nilkkatulehduksesta. Staran saamien tietojen mukaan myös monet terveyskeskusten potilaat ovat parin viime päivän aikana kertoneet sairastavansa nilkkatulehdusta. Kyse on kuitenkin ollut pääasiassa vitsailusta.