Maailmanloppu laskettiin jo toistamiseen pieleen?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmanloppuja on ennustettu tulevaksi kautta aikojen. Miljoonat amerikkalaiset uskovat ihmiskunnan tuhoutuvan tänään, sillä amerikkalainen radioevankelista Harold Camping on jo pitkään ennustanut niin. Vielä eilen hän ilmoitti olevansa asiasta täysin varma.

Family Radio -kanavalle julistava Campingin mukaan Raamatusta selviää, että ihmiskunta kohtaa loppunsa tänään ja että Jumala tuhoaa maan 21. lokakuuta 2011. Ainakaan vielä tällä tietoa ei maailmanlopusta ole kuitenkaan saatu havaintoja.

Mikäli vuorokauden päättyessä ihmiskunta on vielä olemassa, ei se ole ensimmäinen kerta kun Camping ennustaa maailmanlopun väärin. Sama mies ennusti nimittäin jo 1990-luvun alussa, että maailmanloppu tulisi syyskuussa 1994. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, joten tuolloin kyseessä oli ilmeisesti jonkinlainen laskuvirhe.

Uusimmat