Mitä maailmanlopun päivänä todella tapahtui?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen radioevankelista Harold Camping ennusti jo vuosia sitten, että maailmanloppu olisi tapahtunut viime lauantaina 21. toukokuuta 2011. Ihmiskunta ei lopulta hävinnytkään planeetalta ennustetulla tavalla, mutta jotain kuitenkin tapahtui.

Ennustuksen mukaan maapalloa olisi pitänyt kohdata valtaisa maanjäristys. Todellisuudessa pieniä järistyksiä sattui useampiakin juuri ennustettuna päivänä, kuten joitain muitakin poikkeuksellisia tapahtumia. Uudessa-Seelannissa koettiin 6,1 Richterin maanjäristys, jossa kukaan ei loukkaantunut. Myös San Franciscossa koettiin 3,6 Richterin järistys. Lisäksi tornado surmasi yhden ihmisen ja tuhosi 20 kotia Kansasin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Huomattavin oli kuitenkin Islannin aktiivisimman tulivuoren purkaus.

Camping ennusti 1990-luvun alussa, että maailmanloppu tulisi syyskuussa 1994. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, joten tuolloin kyseessä oli ilmeisesti jonkinlainen laskuvirhe. Nyt kun sama tapahtui toistamiseen, syytetään jälleen laskuvirhettä. Ehkä kolmas kerta toden sanoo.