Näyttelijä kiinni itsensäpaljastelusta elokuvajuhlilla – vilautti faneilleen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime viikolla viihdemaailman kerma kokoontui perinteiseen tapaan Cannesin elokuvajuhlille, ja nyt bileet alkavat olla hiljalleen ohi. Tapahtuma jälkipyykkiä pestään kuitenkin edelleen, ja nyt on tullut julki ranskalaisen näyttelijä tempaus.

49-vuotias näyttelijä Sami Naceri oli liikkumassa festivaalialueella, jossa hänen faninsa pyysivät saada ottaa hänestä valokuvia. Normaalien poseerausten sijaan Naceri kääntyi selin faneihin, veti housunsa alas ja esitteli paljasta peppuaan nuorille faneilleen. Tempaus tuli myöhemmin myös poliisin tietoon.

Taxi-televisiosarjasta tuttu näyttelijä pidätettiin sunnuntaina ”intiimin ruumiinosan julkisesta paljastamisesta”. Asiasta kertoneen Nice Matin -lehden mukaan vielä ei ole tietoa tuleeko näyttelijä saamaan rötöksestään syytteen. Hän on aiemminkin ollut tekemisissä viranomaisten kanssa ja esimerkiksi vuonna 2009 Sami Naceri pidätettiin puukotuksesta. Toissa viikolla näyttelijä pidätettiin hänen haukuttuaan poliiseja.