Valtava MM-kultajuhla Tampereella – Turku jäi hopealle – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tampereen Keskustorilla on hetki sitten käynnistynyt Suomen jääkiekon MM-kultamitalin mestaruusjuhlat. Juhlatunnelma on todella korkealla auringon lämmittäessä yleisömerta.

Tamperelaiset ovat ottaneet vakavasti Torilla tavataan -sloganin, sillä paikalle on saapunut arviolta peräti 30.000 ihmistä. Yleisömeri vetää siten vertoja vuonna 1995 samalla torilla järjestetyille mestaruusjuhlille. Pari päivää sitten Turussa järjestettiin vastaava kansanjuhla, jossa oli eri arvioiden mukaan vain 3.000 – 4.000 ihmistä. Tampereella oli siten noin kymmenkertainen yleisömassa.

Hetki sitten Tampereen kansanjuhla saavutti kulminaatiopisteensä, kun lavalle nousi suurin osa Suomen MM-joukkueesta. Mukana on Helsingin juhlista poiketen myös joukkueenjohtaja Timo Jutila, joka ei näyttänyt ainakaan enää kärsivän nilkkatulehduksesta.