Tuotantoyhtiö pyysi Cheryl Colea jättämään poikaystävänsä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suositusta Girls Aloud -tyttöbändistä aikoinaan tunnetuksi tullut Cheryl Cole on valittu useaan otteeseen maailman seksikkäimmäksi poptähdeksi, mutta tunnetuin hän on nykyisin X Factor -ohjelman tähtenä. Seuraavaksi Cheryl on mukana ohjelman amerikkalaisversiossa, mutta alku on ollut kuoppainen.

Alkuvuodesta väännettiin pitkään peistä siitä pääseekö Cheryl Cole lainkaan mukaan X Factor -ohjelman amerikkalaisen version tuomaristoon. Hän mahtui mukaan, mutta tuotantoyhtiöllä oli kaunottarelle merkillinen pyyntö. Se nimittäin pyysi Cheryliä jättämään tämän tanssijapoikaystävä Derek Houghin, jotta Cole voisi saada itselleen paremman imagon, Daily Mirror uutisoi. Televisiopomojen mielestä Hollywoodin valloittaminen onnistuisi paremmin sinkkutyttönä.

The Sun -lehden mukaan laulajan taustavoimat ovat kieltäneet Cheryliltä tupakoinnin, jotta hän ei menettäisi viimeisiäkin mahdollisuuksiaan saada jalansijaa Yhdysvalloissa. Samalla Cheryl on käynyt puheopetuksessa päästäkseen eroon korostuksestaan. Lehti kuitenkin kertoo, että laulaja ei ole halukas lopettamaan ikävää tapaansa. X Factor -tuottaja Simon Cowellin kerrotaan ärsyyntyneen siitä, että Cheryl poistui kuvauksista alituiseen tupakalle.