Uusi laskelma: ”Ihmiskunta tuhoutuukin 21. lokakuuta 2011”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmanlopun ennustukset ovat olleet viime aikoina kovasti esillä, kun amerikkalainen radioevankelista Harold Camping ennusti sen koittavan viime lauantaina. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, ja nyt Camping on ilmoittanut uuden päivän ihmiskunnan tuholle uuden päivän.

Uusien laskelmien mukaan maailmanloppu koittaa 21. lokakuuta 2011, eli ihmiskunnalla on vielä viisi kuukautta aikaa. Aiemmin hän väitti, että ihmiskunta tuhoutuu 21. toukokuuta ja maapallo 21. lokakuuta. Nyt Camping on ilmoittanut molempien tapahtuvan sittenkin samana päivänä. Kyseessä on jo kolmas Campingin maailmanlopun päivä, sillä ensimmäinen meni metsään jo vuonna 1994.

Tuomiopäivän profeettaa on viime päivinä epäily herkkäuskoisten huijaamisesta, sillä monet ihmiset ovat lahjoittaneet omaisuuksia Campingin pyörittämälle Family Radio International -mediayritykselle maailmanlopun pelossa. Verottajan mukaan Family Radio sai vuonna 2010 lahjoituksina yhteensä 18,3 miljoonaa dollaria ja sen omaisuus oli vuoden loppuessa 104 miljoonaa dollaria.