Taivaalta satoi pään kokoisia rakeita: ”Yksikin rae voisi tappaa ihmisen” – katso kuva

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvalloissa on viime viikkoina kärsitty historiallisen rajuista myrskyistä ja tornadoista. Yksin viime viikolla tornadot tuhosivat kokonaisia kaupunkeja ja surmasivat kymmenittäin ihmisiä. Nyt verkossa nähdään kuvakoosten erään myrskyn tuhoista.

News On 6 -uutisohjelman verkkosivuilla julkaistussa kuvakoosteessa nähdään myös taivaalta raekuurossa pudonnut valtava jääpala. Ihmisen pään kokoinen jäälohkare putosi Oklahoman osavaltiossa sijaitsevassa Normanin kaupungissa. Katso kuva tästä. Yksi tällainen rae voi päähän osuessaan surmata ihmisen.

Yhdysvalloista on raportoitu runsaasti myös suoranaisista ihmepelastumisista, kun ihmiset ovat suojautuneet tornadolta muiden muassa pakastimiin ja kylpyammeisiin. Kaikki eivät ole kuitenkaan ehtineet turvaan. Myrskykauden taloudelliset tappiot ovat jo nyt nousseet useisiin miljardeihin, eikä lopullista summaa edes voida laskea vielä ainakaan viikkokausiin.