Hilary Duff esitteli muhkeat meloninsa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lapsitähtenä aikoinaan tunnetuksi tullut Hilary Duff muistetaan parhaiten huippusuositusta Lizzie MzGuire -televisiosarjasta. Sittemmin Duff laajensi uraansa näyttelemisestä ja laulamisesta myös kirjallisuuden pariin.

Nyt Hilary on hauskuttanut paparazzikuvaajia esitellessään SoBe-juomamerkin New Yorkissa järjestämissä julkkisbileissä kirjaimellisesti muhkeita melonejaan. Samaan aikaan hän piti kuitenkin mekkonsa visusti yllään. Viime vuonna samaisen brändin mainoskampanjassa poseerasi alastomana Twilight-kaunotar Ashley Greene.

23-vuotias Hilary Duff on naimisissa NHL-jääkiekkoilija Mike Comrien kanssa. Kihlautuessaan hän sai miljoonan dollarin arvoisen kihlasormuksen. Avioliittoon pari vihittiin Santa Barbarassa kesällä 2010. Duff on paljastanut pitävänsä avioliittonsa mielenkiintoisena muun muassa lähettämällä seksikuvia miehelleen. Duff hän teki viime vuonna sopimuksen kirjasarjan kirjoittamisesta, ja seuraavana syksynä hän julkaisi nuorille aikuisille suunnatun romaaninsa Elixir.