Kuvaukset pahasti pieleen – suosikkiartisti oli kuolla hapenpuutteeseen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmankuulu hiphop-tähti Nas, oikealta nimeltään Nasir bin Olu Dara Jones, on suosittu amerikkalainen artisti. Miehen debyyttialbumi Illmatic ilmestyi vuonna 1994 ja se oli ilmestyessään menestys. Viisi vuotta myöhemmin hän oli kuolla videokuvauksissa.

Viime vuonna Distant Relatives -nimisen levyn julkaisseen tähden valokuvaaja on nyt paljastanut kulissien takaisia tapahtumia vuodelta 1999. Tuolloin ryhmä kuvasi I Am -albumin kansikuvaa. Egypti-teemaisessa kannessa Nasin oli määrä esittää faarao Tutankhamonia, joten hänet valettiin muottiin. Ensimmäisellä yrityksellä homma meni kuitenkin pahasti pieleen ja Nas oli kuolla hapenpuutteeseen, kuvaaja Danny Hastings kertoi MTV-kanavalle.

nas i am cover

Detroit News –julkaisu kertoi alkuvuodesta Nasilla olevan yli kuusi miljoonaa dollaria verovelkaa. Veloista on tehty useita pidätysmääräyksiä. Velat koostuvat muiden muassa artistin omistamasta New Yorkin asunnosta, josta Nas ei ole maksanut mitään verottajalle. Hän on ollut talousongelmissa jo parin vuoden verran, mutta viime vuonna artisti allekirjoitti ja takasi ex-vaimo Kelisin maksusuunnitelmat. Pariskunta avioitui vuonna 2005, mutta avioliitto kesti vain neljä vuotta.

37-vuotias Nas on velkaa myös Kelisille, sillä nainen synnytti Nasille poikalapsen vuonna 2009. Nasin ja Kelisin erottua mies määrättiin maksamaan elatusapua 55.000 dollaria kuukaudessa. Nas ei ole saanut kaikkia näitä maksuja suoritettua, mutta ex-pariskunta on kuitenkin vielä väleissä. Tähtien avioero tuli virallisesti voimaan toukokuussa 2010. Ennen Kelistä Nas oli kihloissa Carmen Bryanin kanssa. Tästä suhteesta Nasille jäi tyttölapsi, Destiny.