Hollywood-kaunottarella porttikielto suurkaupunkiin – elokuvatkin kiellettiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-kaunotar Claire Danes on yleisesti kiltin tytön maineessa, mutta hän on siitä huolimatta ollut yllättävän usein otsikoissa intiimien ruumiinosiensa paljasteluiden merkeissä. Nyt hän on tosin viettänyt jo parin vuoden ajan hiljaiseloa.

Vuonna 2009 Danes avioitui miehensä Hugh Dancyn kanssa salaisessa hääseremoniassa Ranskassa. Samoihin aikoihin julkaistiin myös hänen Me And Orson Welles -elokuvansa. Leffa ei kuitenkaan koskaan päätynyt teattereihin tai videovuokraamoihin Filippiinien pääkaupungissa Manilassa, sillä Danesilla on sinne täydellinen porttikielto.

Kielto langetettiin vuonna 1998, kun Claire Danes totesi haastattelussa Manilan olevan ankea paikka, jossa haisee torakoille. Porttikielto on ollut voimassa jo 13 vuoden ajan ja jatkuu edelleen kattaen neitokaisen lisäksi myös hänen tähdittämänsä elokuvat.

Claire Danesin Me And Orson Welles -elokuvan tähtinä nähdään myös Zac Efron ja Ben Chaplin. Claire Danes ja Hugh Danes tapasivat toisensa Evening in Newport -elokuvan kuvauksissa vuonna 2006 ja ovat seurustelleet siitä saakka. Kihloihin he menivät helmikuussa 2009 ja naimisiin siis saman vuoden syyskuussa. Hugh Dancy nähtiin taannoin elokuvaroolissa elokuvassa Confessions Of A Shopaholic.