Blake Livelyn yksityiset alastonkuvat julki

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suositun Gossip Girl -televisiosarjan naistähti Blake Lively on tehnyt viime aikoina kovaa nousua Hollywood-kaunottarien kärkikaartiin. Joulukuun alussa Blake valittiin Vogue-lehden parhaiten pukeutuvien naisten joukkoon.

The Private Lives Of Pippa Lee -elokuvassa nakuillut 23-vuotias televisiotähti on nykyisin seurattu julkkiskaunotar, joka erosi taannoin Gossip Girl -televisiosarjan vastanäyttelijästään Penn Badgleystä kolmen vuoden seurustelun jälkeen. Nyt hän on otsikoissa totuttua huonommissa merkeissä, sillä Blake nähdään Ilmeisesti poseeraamassa nettiin vuotaneissa yksityisissä alastonkuvissa. Viiden kuvan kuvasarjassa hän poseeraa kännykkäkameransa edessä täysin alastomana kylpyhuoneessa. Kuvissa poseeraavan henkilöllisyyttä ei ole vielä täysin aukottomasti vahvistettu, ja tähden tiedottaja on kiistänyt kuvien todenperäisyyden.

Tarzanassa, Kaliforniassa, vuonna 1987 syntynyt Blake Lively on nähty elokuvissa Neljä tyttöä ja maagiset farkut sekä Accepted. Varsinainen läpimurto tapahtui kuitenkin vasta Gossip Girl -sarjan myötä. Hän esittää sarjassa Serena van der Woodsenin roolia. Vastanäyttelijänsä Penn Badgleyn kanssa taannoin seurustellut Blake on nuorin perheensä viidestä sisaruksesta. Blake Lively kiinnitettiin tammikuussa suosittuun sarjakuvaan perustuvan Green Lantern -elokuvan tähdeksi.

Uusimmat