Shokki: Cheryl Cole iskee hanskat tiskiin – jättää viihdemaailman

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suositusta Girls Aloud -tyttöbändistä aikoinaan tunnetuksi tullut Cheryl Cole on valittu useaan otteeseen maailman seksikkäimmäksi poptähdeksi, mutta viime kuukaudet ovat olleet hänelle raskaita. Nyt hänen kerrotaankin aikovan jättää viihdemaailman ainakin toistaiseksi.

Cheryl Cole sai viime viikolla potkut Yhdysvaltojen X Factor -ohjelmasta vielä vahvistamattomasta syystä. Sitä ennen hän oli ehtinyt jättää ohjelman brittiversion siirtyäkseen rapakon taakse. Potkut olivat hänelle kuitenkin niin kova paikka, että paluu brittiversioon ei tule kyseeseen.

Nyt Cherylin lähipiiri on paljastanut, että supertähti aikoo jättää sekä television että musiikin ainakin toistaiseksi. Paluu on vielä mahdollinen, mutta viimeaikaisten koettelemusten jälkeen tauko on paikallaan. Kaunotar ei ole pitänyt kunnon taukoa tai lomaa yhdeksään vuoteen, joten nyt siihen on kaikin puolin hyvä tilaisuus.

Cheryl Colen tilalle X Factorin amerikkalaisversioon kiinnitettiin Pussycat Dolls -tanssiryhmän keulahahmona tunnetuksi tullut Nicole Scherzinger. Cherylin musiikkiura ei ole ottanut oikein tuulta alleen, koska kovin suuria hittejä ei hänen ensimmäiseltä soololevyltään saatu. Tällä hetkellä supertähden tähti on siis rajussa laskussa, ja pahimmassa tapauksessa ura alkaa olla hiljalleen jo ohi.

Uusimmat