Raiskauksen uhri leikkasi raiskaajansa peniksen irti

Ohhoh! · Stara.fi

Raiskausten uhrien on usein vaikea saada oikeutta, kun esimerkiksi näyttö rikoksesta ei riitä tuomioistuimessa. Esimerkiksi Itä-Suomen hovioikeus on ollut lukuisia kertoja otsikoissa kohdeltuaan raiskauksesta tuomittuja silkkihansikkain.

Ehkäpä Bangladeshissä on hieman samalaiset tunnelmat raiskaajien tuomitsemisesta, sillä sikäläinen nainen on päättänyt ottaa oikeuden omiin käsiinsä. BBC:n mukaan Monju Begum -niminen nainen joutui lauantaina naapurinsa suorittaman raiskauksen uhriksi, mutta ei alistunut kohtaloonsa, vaan päätti toimia.

40-vuotias kolmen lapsen äiti otti nimittäin veitsen ja leikkasi kotiinsa tunkeutuneen raskaajan peniksen irti. Mies on kiistänyt syyllisyytensä ja väittää että hänellä ja naisella on ollut suhde. Poliisi ilmoitti pidättävänsä miehen kun tämä pääsee sairaalasta. Oikeudenkäynti on siten luvassa vasta myöhemmin, joten vielä ei ole tietoa takavarikoidaanko irti leikattu penis rikoksentekovälineenä valtiolle luovutettavaksi.

Uusimmat