Amy Childs shoppaili bikineissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Englantilainen näyttelijäkaunotar Amy Childs lienee suomalaisille vielä varsin tuntematon tuttavuus, mutta Britanniassa hän on noussut seuratuksi tähdeksi The Only Way Is Essex -televisiosarjan tähtenä. Nyt hänet on bongattu lomatunnelmissa.

Sarjan kuvaukset päättyivät pari viikkoa sitten, joten suurin osa tähdistä suuntasi heti lomalle. Yhdessä sarjan muiden tähtien kanssa Espanjassa lomaileva Amy Childs kuvattiin tällä viikolla ostoksilla Marbellan keskustassa. Tällä kertaa asu ei ollut kovin näyttävä, sillä neitokainen oli laittanut bikiniensä päälle vain valkoisen topin. Se ei kuitenkaan näyttänyt menoa haittaavan.

20-vuotias Amy Childs tunnetaan Britanniassa erityisesti The Only Way Is Essex -sarjan näyttelijänä. Viime vuoden lokakuussa alkanut saippuasarja on saanut suuren suosion ja tehnyt tähdistään seurattuja julkkiksia. Sarjan kolmas tuotantokausi alkaa syyskuussa 2011.

Uusimmat