Heidi Klum riisuu viimein kaiken

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vuosia maailman menestyksekkäimpien supermalien joukkoon kuulunut Heidi Klum kohahdutti taannoin riisumalla alushousunsa Oscar-juhlissa. Hyväntekeväisyyden nimissä tehty tempaus oli osa Jay Lenon ohjelmaa, jossa julkkiksia pyydettiin lahjoittamaan jotain hyväntekeväisyyteen.

Omissa hääjuhlissaan alushousunsa paljastanut Heidi aikoo riisuutua alastomaksi suositun televisio-ohjelmansa mainoskampanjassa. Kyse on Muodin huipulle -ohjelman saksalaisversion yhdeksännen tuotantokauden kampanjasta, jossa ohjelman juontaja nähdään alastomana. Ohjelman tuottajien mukaan naiset ovat muuttuneet viimeisen 15 vuoden aikana enemmän kuin koskaan aiemmin.

Heidi Klum on viime aikoina keskittynyt mallin töiden sijaan enemmän televisiotöihin. Kaunotar on juontanut muiden muassa Suomenkin televisiossa pyörinyttä Muodin huipulle -realityohjelman Yhdysvaltojen versiota. 37-vuotias supermalli otti vuonna 2009 miehensä Sealin sukunimen, joten huippumalli onkin nykyisin virallisesti Heidi Samuel.