Huh, mikä muodonmuutos: Upseerimiehestä tuli tankotanssijanainen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa käytiin taannoin näkyvää keskustelua sukupuoltaan vaihtaneen papin kohtalosta. Nyt Britanniassa ihmetellään vieläkin pidemmälle mennyttä muutosta, kun upseerimiehestä tuli tankotanssijanainen. Samalla vaihtui siis sukupuolen lisäksi myös ammatti äärilaidasta toiseen.

48-vuotias Natasha Gray -nimellä nykyisin tunnettu neitokainen sai rintaimplanttinsa viime vuonna ja saa edelleen hormonihoitoa. Aiemmin Natasha oli kuitenkin David Payne -niminen mies ja töissä armeijassa. Yhden lapsen isä paljasti vasta 28-vuotiaana pitävänsä naistenvaatteisiin pukeutumisesta ja lopulta päätyi vaihtamaan sukupuolensa naiseksi.

– Tiesin jo neljän vuoden ikäisenä kuka minä olen. Minun olisi pitänyt syntyä naisen ruumiiseen. Olen joutunut tekemään elämässäni vaikeita valintoja, Natasha Gray kertoi Daily Mail -lehdelle.

– 60-luvulla en voinut silloin näyttää naisellista puoltani. Ihmiset eivät olisi hyväksyneet sellaista, joten minulla oli myös tyttöystäviä.

Nykyisin Natasha asuu Mary-tyttöystävänsä ja 21-vuotiaan poikansa kanssa Englannissa. Hän työskentelee tankotanssin opettajana jäätyään pois aikaisemmasta työstään armeijassa.

Uusimmat