Jada Pinkett Smith uimapuvussa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Supertähti Will Smithin vaimo Jada Pinkett Smith luotsaa nykyisin aikamoista tähtikatrasta, sillä koko perhe on suuntautunut viihdelalle. Näyttelijämiehen lisäksi Jaden Smith nähtiin taannoin sekä Karate Kid -elokuvan pääosassa että laulajana ja Willow Smith on noussut singlelistojen kärkeen omilla hiteillään.

Nyt myös äiti on päässyt poseeraamaan julkisuudessa, kun hänet nähdään poseeraamassa uimapuvussa Uptown-lehden kannessa ja sisäsivuilla.

Viihdelehti Stara tapasi koko Smithin perheen Oslossa Karate Kid -elokuvan ensi-iltajuhlissa. Siellä äiti Jada Pinkett Smith muisteli kyyneleet silmissä poikansa rajua leffaprojektia. Erityisen vaikeaksi projektin teki se, että äiti ja isä olivat samalla elokuvan tuottajia. Pojan hyvinvointi muodostuikin projektissa hyvin tärkeäksi.

– Se oli koko projektin suurin kysymys. Jackie Chan halusi varmistaa koulutuksella, että Jaden osaisi tietyt tekniikat jo ennen kuvausten alkamista. Jaden piti saada myös notkeaksi joka suuntaan. Se oli luultavasti elämäni rankinta katsottavaa. Oli aikoja, jolloin Jaden oli kyyneleet silmissä ja äitinä halusin keskeyttää kaiken. Sitten hän katsoi minuun, nousi ylös ja kertoi haluavansa tehdä sen uudelleen, Jada Pinkett Smith kertoi Staralle.

– Se ihmetytti minua niin, että kyyneleet tulevat silmiini nytkin kun muistelen sitä. Hän todellakin halusi tehdä sen ja äitinä minun piti ymmärtää astua sivuun. Hän antoi kaikkensa ja teki peräti 95 prosenttia kaikista stunteistaan itse. Hänen piti tehdä kaikki itse kolmen kuukauden ajan kolme tuntia päivässä. Mutta kun saa työskennellä Jackie Chanin ja hänen tiiminsä kanssa, ei lapselle voisi juuri enempää toivoa.

Viihdelehti Stara tapasi Karate Kid -elokuvan tähdet leffan Euroopan ensi-illassa Oslossa. Jackie Chanin videohaastattelu löytyy tästä linkistä ja reissun muuta satoa voit lukea tästä linkistä.