Lentävä karhu tappoi kaksi miestä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kanadassa on tapahtunut onnettomuus, joka voisi helposti mennä esimerkiksi aprillipilasta. Sikäläinen lentävä karhu on nimittäin aiheuttanut kahden ihmisen kuoleman.

Maanantaina sattuneessa erikoisessa onnettomuudessa auto osui noin 200 kiloa painavaan karhuun sen ylittäessä tietä. Rajun törmäyksen voimasta karhu lensi ilmassa vastaantulevien kaistalle ja suoraan vastaantulevan auton tuulilasista sisään, Reuters uutisoi. Viranomaiset totesivat uutistoimistolle, että eivät ole koskaan aiemmin kuulleet vastaavasta onnettomuudesta.

Vastaantulevassa autossa olleet kaksi kanadalaista, 25-vuotias kuljettaja ja 40-vuotias matkustaja, joutuivat karhun ruhon runtelemaksi ja menehtyivät heti. Törmäyksen vauhti oli niin valtava, että karhu lensi auton matkustamon läpi ja takaikkunasta ulos. Sekin kuoli onnettomuudessa. Onnettomuus tapahtui noin 40 kilometriä Ottawasta etelään.