Natalie Portman uransa rohkeimmissa kuvissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijätär Natalie Portman palkittiin taannoin parhaan naispääosan Oscar-palkinnolla roolistaan elokuvassa The Black Swan. Leffassa suosikkinäyttelijä esittää balettitanssijaa. Valkokankaan lisäksi kaunotar on viihtynyt myös kameran edessä.

Nyt Natalie Portman nähdäänkin näyttävän kuvagallerian tähtenä. Siihen on koottu vuosien varrelta hänen malliuransa rohkeimpia kuvia. Mukana on myös tuorein kohukuva, joka kiellettiin Your Highness -elokuvan trailerista. 29-vuotias Natalie Portman odottaa parhaillaan lasta ranskalaissyntyiselle kihlatulleen Benjamin Millepiedille. Portman on ollut jo pitkään vegaani, mutta raskauden myötä tilanne muuttui.

Pariskunta tapasi Black Swan -elokuvan kuvauksissa. Läpimurtonsa Natalie teki Leon-elokuvan lapsitähtenä 12-vuotiaana vuonna 1994. Ennen Oscariaan Natalie Portman palkittiin The Black Swan -roolistaan myös Golden Globe, Bafta ja Screen Actors Guild -palkinnoilla. Oscar-palkinto tuli Portmanille toisella yrittämällä, sillä hän oli vuonna 2005 ehdolla parhaan sivuosan palkinnon voittajaksi roolistaan elokuvassa Closer. Tuolloin palkinto meni kuitenkin toiselle tähdelle.