Christina Hendricksin huima rintavako hiljensi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen näyttelijätär Christina Hendricks tunnetaan Mad Men -televisiosarjan muodokkaana tähtenä, ja hän on ollut urallaan otsikoissa lähes yksinomaan rintojensa merkeissä. Samalla hänen ammatilliset saavutuksensa ovat jääneet muotojen varjoon.

Supersuositun ja useita kertoja palkitun Mad Men -televisiosarjan muodokas tähti Christina Hendricks osallistui torstaina New Yorkissa järjestettyyn isänpäivä-tapahtumaan, jossa eräs tunnettu alkoholimerkki jakoi lahjapakkauksia julkkistähdille. Christina saapui paikalle erittäin antavalla etumuksella varustetussa asussa. Isänpäivää vietetään Yhdysvalloissa 19. kesäkuuta.

Hendricks on julkisuuden myötä noussut monien naisten esikuvaksi, mutta nyt hänen luomurintansa on asetettu kyseenalaisiksi. You-lehden mukaan ihmiset eivät nimittäin usko niitä aidoiksi.

– On outoa, että ihmiset kysyvät minulta taukoamatta ovatko rintani aidot vai silikonit. Ne ovat niin aidot, että kaikki jotka ovat päässeet niitä kokeilemaan ovat huomanneet sen, Christina Hendricks kertoi You-lehdelle.

35-vuotias Tennesseen Knoxvillessä syntynyt Christina Hendricks tuli aikoinaan tunnetuksi Beggars & Choosers -televisiosarjan vakiotähtenä. Sittemmin hän on näytellyt monissa muissakin menestyssarjoissa, kuten Teho-osasto, Ilman johtolankaa, Las Vegas, Angel ja Firefly.

Chrisrinan tunnetuin rooli on nähty kuitenkin Mad Men -sarjassa, jossa hän näyttelee Joan Hollowayn roolia. Christina Hendricks on kyllästynyt siihen kuinka hänen kurvikkaat muotonsa ja jättimäiset rintansa ovat ainoa asia, johon hänessä kiinnitetään nykyisin huomiota. Hendricks on naimisissa näyttelijä Geoffrey Arendin kanssa.