Nudisti suivaantui ala-asteen koululle – kosti jakamalla alastonkuviaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Australialainen naispuolinen nudisti Anya Petrovic on suivaantunut, koska hänen naapurissaan oleva ala-asteen koulu kaatoi hänen pihaansa varjostaneet puut. Puut toivat nimittäin nudistin takapihalle suojaa muiden katseilta.

Operaation jälkeen lapset näkevät kuitenkin pihalle paljon aikaisempaa paremmin. Koulu teki siis karhunpalveluksen omille oppilailleen, jotka voivat jatkossa nähdä nudistin ottamassa aurinkoa alastomana omalla kotipihallaan. Tästä syystä Anya Petrovic on nyt astunut sotajalalle koulun kanssa ja kostanut yksityisyytensä menettämisen erikoisella tavalla, Sunday Telegraph uutisoi.

Hän on nimittäin suunnannut koulun edustalle alastomana jakamaan lentolehtisiä, joissa oli hänen alastonkuvansa. Ainoastaan jalkovälinsä hän oli tosin peittänyt pienillä pallukoilla. Vanhemmat kauhistuivat tempauksesta ja siitä että heidän lapsensa voivat altistua alastoman ihmisen näkemiselle. Koulun nuorimmat oppilaat ovat vasta viisivuotiaita esikoululaisia.