Poptähteä syytetään miehen tappamisesta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähdet ja muut julkkikset ovat merkittävästi normaaleja ihmisiä useammin oikeuden edessä vastaamassa syytöksiin. Harvemmin syytteet koskevat kuitenkin murhaa. Nyt eteläkorealainen laulaja Daesung on kuitenkin saamassa syytteen taposta.

Onnettomuus tapahtui 31. toukokuuta, kun Daesung oli liikkeellä Porsche-autollaan ja törmäsi kovassa vauhdissa mieheen, joka kuoli saamiinsa vammoihin. Mies makasi valmiiksi tiellä hetkeä aiemmin sattuneen onnettomuuden johdosta. Uhrille suoritetaan parhaillaan ruumiinavausta, ja sen tulosten valmistuttua laulajan odotetaan saavan rajut syytteet.

22-vuotiasta Daesungia voi pahimmassa tapauksessa odottaa vuosien vankilatuomio. Tulosten odotetaan valmistuvan ensi viikon aikana. Daesung tuli tunnetuksi Big Bang -yhtyeen jäsenenä, mutta on sittemmin tehnyt myös menestyksekästä soolouraa ja esiintynyt näyttelijänä musikaaleissa ja televisiossa.