Nyt oli kamera oikeassa paikassa oikeaan aikaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Verkossa on vuosien varrella julkaistu lukuisia kuvakoosteita, joissa nähdään poikkeuksellisen hyvin ajoitettuja valokuvia. Silloin tällöin kuvaaja painaa laukaisinta joko vahingossa tai tarkoituksella juuri oikeaan aikaan ja tallentaa samalla hauskoja tilanteita.

Osa kuvista on toki myös etukäteen järjestettyjä ja hyvin suunniteltuja teoksia. Samassa galleriassa on nyt mukana sellaisiakin otoksia. Katso kuvat tästä linkistä ja ihaile muiden muassa patsaan torvensoittajan ”puhaltamaa” pilveä, yleisömeren tukemaa voimistelijaa ja mainosjulisteen kutiavaa nenää.

Mukana on myös pikkulinnun elämän viimeinen sekunnin sadasosa, kissa kaatamassa maljakkoa ja mies pakenemassa lennokkaasti häntä jahdannutta härkää. Myös Titanic-elokuvan maineikkaan kohtauksen demonstrointi meni hieman reisille ja balettitanssija on pukeutunut kukkaan.