Arvokas seurapiiritapahtuma räjähti käsiin – verinen joukkotappelu järkyttää – katso

Viihdeuutiset · Stara.fi

Britannian Royal Ascot on jo kolmensadan vuoden ajan lukeutunut maailman arvostetuimpiin julkkisjuhliin, joihin on päässyt ainoastaan yhteiskunnan kermojen kerma. Nyt saarivaltiossa kuitenkin kohistaan arvokkaan tapahtuman rappiosta.

Viime aikoina Ascotissa on nimittäin ajauduttu tilanteeseen, jollaista ei vielä kymmenen vuotta sitten voinut uskoa todeksi. Parhaimpiinsa pukeutuneet seurapiiritähdet ovat nimittäin yleensä juhlineet tyylillä, mutta viime aikoina tilanne on muuttunut radikaalisti. Ylellisissä juhlissa on nähty tappeluja, kasvoihin tatuoituja miehiä ja juopuneita b-luokan kohujulkkiksia. Lisäksi juhlijoilta on pidätetty huumeiden hallussapidosta.

Nyt Daily Mail on julkaissut verkossa kuvia, joissa nähdään kuinka pukumiehet ajautuivat juhlissa rajuun tappeluun. Lehden kuvissa nähdään kuinka veriset miehet tappelevat rajusti hakaten toisiaan sekä nyrkeillä että pöydänjaloilla. Tragikoomiseksi tilanteen tekee erityisesti kuva, jossa tappeluun osallistuvalla miehellä on toisessa kädessään pullo kallista samppanjaa. Britannian poliisi pyytää parhaillaan tietoja tappeluun osallistuneiden henkilöllisyyksistä.