Kolmiodraaman teinitytöt hyppäsivät jokeen – testasivat pojan tunteita

Viihdeuutiset · Stara.fi

Romanttisissa elokuvissa naiset ja tytöt ovat testanneet ihastuksensa tunteita monin eri tavoin, ja nyt kaksi kiinalaista teinityttöä on joutunut kolmiodraaman pyörteisiin. Molemmat olivat nimittäin rakastuneita samaan poikaan.

Samalla luokalla koulussa olevat tytöt eivät kuitenkaan saaneet normaalein keinoin selvitettyä kummasta tytöstä poika pitää enemmän, joten he turvautuivat epätoivoiseen tekoon. Molemmat tytöt nimittäin hyppäsivät jokeen testatakseen pojan tunteita heitä kohtaan.

Guanganin kaupungissa jokeen hypänneet tytöt uskoivat, että poika pitää enemmän siitä kumman hän pelastaa ensin. Tytöt kuitenkin järkyttyivät, kun heidän rakkautensa kohde säikähti tilannetta ja juoksi karkuun. Lopulta silminnäkijät pelastivat molemmat tytöt vedestä, West China Metropolis Daily raportoi.