21-vuotias kaunotar on uusi Miss USA – katso kuva

Viihdeuutiset · Stara.fi

21-vuotias Alyssa Campanella, hallitseva Miss California, voitti viime yönä Suomen aikaa Miss USA 2011 -kilpailun. Finaali järjestettiin sunnuntai-iltana Las Vegasissa. Miss USA valittiin nyt jo 60. kerran.

Liikemies Donald Trumpin nykyisin omistaman kilpailun finaalissa oli mukana 51 kaunotarta Yhdysvaltojen eri osavaltioista. Los Angelesissa asuva Alyssa Campanella valloitti tuomarit kauneudellaan ja positiivisella asenteellaan. Hän onnistui myös vastaamaan kiperiin kysymyksiin nopeasti ja fiksusti. Katso kuva tästä.

Kerroimme viime viikolla kuinka tänä vuonna kaunottaret valittivat, että heille esitettävät kysymykset ovat liian vaikeita vastattaviksi. Aiemmin riittivät hyvä vartalo, kaunis hymy ja maailmanrauha, mutta nyt missikisassa tarvitaan myös hieman sivistystä. Kilpailijoilta kysyttiin muiden muassa uskovatko he evoluutioteoriaan ja tulisiko sitä opettaa kouluissa. Lisäksi heiltä on tiedusteltu mahdollista valmiutta alastonkuviin tulevaisuudessa.