Jennifer Lopez poseerasi jälleen rintavana

Viihdeuutiset · Stara.fi

Takavuosina maailman suosituimpiin supertähtiin lukeutunut Jennifer Lopez on tehnyt tänä vuonna näyttävän paluun julkkismarkkinoille. Hänellä on ollut uuden tulemisen myötä vientiä myös mainosmaailmassa. Viikonloppuna JLo paljasti vahingossa rintansa televisio-ohjelmassa.

Saksan television suositussa Wetten Dass -ohjelmassa Lopezin asu petti ja paljasti paljaan rinnan. Nyt Jennifer Lopez on vuorostaan nähty uuden musiikkivideonsa kuvauksissa, joista on päätynyt verkkoon varsinainen ”teinityylinen” herutuskuva. Siinä Lopez esittelee auliisti rintamustaan kameroille.

Viime kuukausina Jennifer on ollut otsikoissa myös intiimivideonsa merkeissä, sillä hänen entinen aviomiehensä Ojani Noa on kaupitellut intiimiä videota pornosivustoille. Muutama päivä sitten hän voitti yllättäen oikeudessa luvan julkaista videonsa, mutta eilen oikeus jälleen kielsi videon myymisen.

41-vuotiaan Jennifer Lopezin paluulevy Love tyrmättiin ensin ja latinotähti sai potkut levy-yhtiöstään. Uusi yritys on ollut kuitenkin menestyksekäs, sillä Lambadaa lainaava On The Floor nousi heti hitiksi. Uuden Love-albumin kannessa JLo poseeraa avoimessa paidassa ilman rintaliivejä massiivisen korukattauksen kera.