Myleene Klass: ”Voin työntää rintani sukkiin”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittiläinen poptähti ja televisiojulkkis Myleene Klass tuli aikoinaan tunnetuksi suositusta Hear’Say -yhtyeestä. Sittemmin jo hajonneen bändin laulajatähti on tehnyt myös menestyksekästä uraa muiden muassa näyttelijänä, pianistina ja mallina.

Myleene on viettänyt viime aikoina hiljaiseloa julkisuudesta, kun hän on keskittynyt perheenlisäykseen. Toisen lapsensa kaksi kuukautta sitten synnyttänyt kaunotar esitteli äskettäin raskauden jälkeistä upeaa vartaloaan Look Magazine -lehden vihjailevissa kuvissa. Lasten tekeminen on kuitenkin vaatinyt veronsa.

– Voisin pudottaa vielä pari kiloa, mutta en taida viitsiä laihduttaa niitä pois. Voisin nykyisin työntää rintani sukkiin, mutta ajattelen kuitenkin että minähän olen tehnyt lapsia. Vartaloni on upea! Myleene Klass hehkutti Mirror-lehden mukaan.

33-vuotias Myleene Klass liittyi Hear’Say -yhtyeeseen vuonna 2001, kun se muodostettiin Popstars-realityohjelmassa. Yhtyeen debyyttisingle rikkoi ennätykset 1,3 miljoonalla myydyllä kappaleella, ja yhtyeen albumi myi myöhemmin sekin 1,2 miljoonaa pelkästään Britanniassa. Yhtye hajosi kuitenkin sen jäsenten riitoihin jo samana vuonna. Myleene Klass suuntasi yhtyeen hajoamisen jälkeen soolouralle, jossa hän julkaisi kaksi sooloalbumia.