Kate Middletonin sporttinen vartalo ihastutti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Britit rakastivat aikoinaan Prinsessa Dianaa erityisesti siksi, että hän oli maanläheinen ihminen, joka tunsi tavallisen kansan. Tuore kuninkaallinen, Herttuatar Catherine, on nyt kuitenkin pannut heti häiden jälkeen vielä paremmaksi.

Aikoinaan ei olisi voinut tulla kuuloonkaan, että Diana olisi suunnannut ostoksille paikalliseen supermarkettiin ja olisi vieläpä työntänyt omia ostoskärryjään. Kate Middleton kuitenkin suuntasi supermarkettiin heti häiden jälkeen. Nyt hän on ilmoittanut osallistuvansa urheilukilpailuun.

Kyseessä on Thames-joella järjestettävä Cross Channel Challenge, johon Kate osallistui jo vuonna 2007. Tuolloin ikuistetuissa valokuvissa Kate nähdään Pippa-pikkusiskonsa tavoin erittäin sporttisena. Katso kuvat tästä. Tänä vuonna kisa järjestetään kesäkuun lopussa.