Charlie Sheen sai uuden televisioroolin: ”Näyttävä paluu jo tällä viikolla!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huumeskandaalissa pahasti ryvettynyt näyttelijä Charlie Sheen sai taannon potkut maailman parhaiten palkatusta televisioroolistaan, sillä hän tienasi Miehen puolikkaat -sarjasta huimat kaksi miljoonaa dollaria jaksolta. Sekoilun myötä hänen uransa uskottiin olevan jo ohi, mutta nyt Sheen on tekemässä paluun.

New York Daily News -lehden mukaan Charlie Sheen on saanut uuden televisioroolin, jonka merkeissä hän palaa töihin jo tällä viikolla. Lehden tietojen mukaan kyseessä on uudesta juuri Sheenille räätälöidystä sarjasta.

– Sopimus on määrä allekirjoittaa huomenna, mutta lakimiesten kanssa ei koskaan tiedä. Se allekirjoitetaan kuitenkin viimeistään perjantaina, lähde kertoi lehdelle.

Vielä ei kuitenkaan paljastettu millaisesta ohjelmasta on kyse ja mille kanavalle sitä tullaan tekemään. Lähteen mukaan sarja menee kuitenkin suoraan tuotantoon ilman että siitä tehdään ensin pilottia.

Uusimmat